sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Upealla valkoisella extemore-estetunti

Moi! Sain eilen illalla extempore-idean mennä Siirilään estetunnille, kun tunneille oli vähän osallistujia(siinä vaiheessa). Kysyin ensin äidiltä päästyäni autoon tallilta ja arvelin kuulevani lupauksen ja äkkiä Essille viesti onko hän innokas. Ilmoittauduttiin ja hevostoiveeksi laitoin Samun.
 
Samu on upea, täysin kimo sekä mulle passelin kokoinen ollessaan yli/n.180cm säältään! Ruuna on tallin omistajan Sannan "pumpulipoika", 110cm-> tason ruusukehai. Ette arvaakaan miten paljon toivoin pääseväni sillä. Tänä aamuna facessa tallin ryhmässä oli listat ja jee, Samu luki nimeni perässä! Olin ihan otettu, että pääsin sillä :)

Kaikki kuvat c)Jenni Pekkanen, kiitos paljon!


Olimme tallilla aika ajoissa, joka oli hyvä sillä sain tutustua sekä hevoseen että paikkaan. Enemmän tallilla olleet vastailivat mun lukuisiin kysymyksiin, kiitos vielä. Hain valkoisen Essin avustuksella tarhasta, kun tarhakaveri pääsi myös talliin. Laittelin sitä rauhassa kuntoon, vähän liian ajoissa olin, sillä jouduin päästämään sen irti ja poika päätti kieriä. Tuplaharjauksen kerjääjä... Kun sain Samun kuntoon menin rakentamaan muiden kanssa rataa kentälle, joka oli enää parista kohtaa märkä, muuten huippukunnossa! Radalle rakentui 5 estettä, mukaan lukien sarjan ja vesimaton.
 
Radan valmistuttua kävimme hakemassa hepatkin ja nousimme selkään. Edes minä en selkään päässyt, koska hevonen oli niin järkyttävän kokoinen ja satulassa ollen estejalkkarit. Istuessani kyytiin olo oli kuin avaruudessa, Zindi on hieman pienempi... Aloimme verkkailla, meillä oli vähän erityyppisempi, mutta hyvin mentiin mukana. Aloimme tulla kahta pikkupystyä, vähän oli hakemista uudella hepalla jälleen hyppytauon jälkeen. Lyyli, kun on melkein ponikokoinen niin hypyt näiden kahden välillä oli suuri.
 
Unohdin laskea rytmiä ja en ratsastanut enkä vaatinut aktiivista laukkaa. Hellu havainnollisti nämä mulle ja alkoi sujua jo vähän paremmin. Vaihdettiin tehtävää ja tulimme sarjaa muutaman kerran. Alkuun heti opettaja mainitsi mun etukenosta, tällä hevosella takakeno on parempi kuin tyyli jolla roikuin ennen estettä. Lähestyinkin lopputunnin pystyssä ja sekin loksahti paikoilleen, edistytään vähitellen. Seuraavaksi tulimme yksittäistä vesimatto-okseria. Lähestyessäni sitä en laskenut mitään, Samu hyppäsi kaukaa ja JESTAS se hypyn voima. Alastulossa horjahdin kunnolla kaulalla ja seuraavan kulman läpi oli ihan pienestä kiinni etten tippunut.. Sain tulla heti uudestaan ja nyt laskin rytmiä ääneen ja hyppy nyt oli ihan ok jo, mutta se hypyn voima oli ihan uskomaton. En ole koskaan päässyt/joutunut hyppäämään hevosella, jolla on noin suoraan sanottuna järjettömän paljon voimaa takana. Kun 60cm leveä okseri tuntui aluksi voimaltaan 140cm trippeliltä niin voin vaan kuvitella miltä tuntuu 120cm rata.

Tässä tämä ensimmäinen hyppy, kuski HIEMAN jälkeenjääneenä...



Kun kaikki olivat tulleet okserin tarpeen mukaan useammin kuin kerran niin tulimme rataa. Rata oli teknisesti haastava, mutta simppeli muistaa. Korkeudet toki olivat vielä 60-70cm, jota en harmitellut yhtään, sillä ne hypyt oli aivan jotain uskomatonta. Esteitä oli 5, kuten yllä jo mainitsin, mutta itse radalle tuli hyppyjä muutama enemmän. Ensimmäinen este tuli aina yhtä nopeasti ja en kääntänyt ajoissa. En muista tarkalleen miten rata meni, mutta horjahdin alastulossa aina samalla lailla kun GP-hyppääjät. Jopa hengästyin, sillä ensimmäisen kerran elämässäni hypyissä piti käyttää ihan erilailla yläkroppaa, että siellä selässä pysyi. Täytyi tehdä töitä pysyäkseen siellä. Tulimme radan näillä korkeuksilla kerran (osalle nostettiin jo toisella kier.) Meille lopuille esteet nousivat kolmannelle kierrokselle 70-80cm korkuisiksi.

Tatsi parani kokoajan, huonoja hyppyjäkin tottakai tuli, mutta kokonaisilme alkoi muuttua parempaan suuntaan. Menoa häiritsi vain ohjien liusuminen ja loppuradasta vaivaa meni paljon siihen, mutta hyppyyn päästiin vaikkakin pidemmällä ohjalla. Aloin tykätä hevosesta kokoajan enemmän ja kun kuulin että jatkamme edelleen niin innostuin vielä enemmän. Saimme käskyksi tulla vesimatto-okseria. Meillä alkoi sujua siinä jo oikeasti, edelleen en osannut käyttää kroppaani niin, että en horjahtaisi alastulossa. Hyppy meni kyllä hyvin. Essi tippui tässä vaiheessa järkyttävän kokoisen hypyn jälkeen seuraavassa kulmassa. Hänelle ei käynyt mitään ja treenit jatkuivat. Aikaa edelleen näiden hyppyjen jälkeen oli ja saimme tulla vielä samaista okseria, mutta okseri leveni paljon ulkonevien maapuomien toimesta ja hyppysuuntaa vaihdettiin. Ja nyt tuli se wow. En horjahtanutkaan enää hypyssä ja Hellu kertoi hypyn olleen super.





Verkkailtiin ja Samulla alkoi olla niin kivaa, että se vähän rallitteli :D Pojalla oli hauskaa, kuten minullakin <3 Mun kropalla ei vielä nytkään tätä postausta kirjoittaessa ei ole ja Zindin ratsastus edessä. Tallilla mulla sattui vielä selkään niin, että hengittäminenkin oli kivuliasta. Kunnon treeni siis takana....! Kuvia jälkeenpäin katsoessa tuo jalka häiritsee minua suunnattomasti. En ratsailla edes tajunnut sitä, sillä keskittyminen meni vain kyydissä pysymiseen. Laitetaan vaikka hyppytauon piikkiin ;)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Varustepostaus

Hah, siitä on todella pitkä aika, kun lupasin tämän tehdä..  Nyt kuitenkin tulee, osaa varusteista puuttuu, esimerkiksi Hallan tallilla oleva turvaliivi, Horzen jodhpurit sekä Haloriderin kypärä. Kisapaitaa minulla vielä ei ole, sen takia se puuttuukin "Kisa" vaatetuksesta :)
 
 
HOUSUT
 
CRW Exclusive, mun ihanat blingbling housut. Mutta hinta-laatusuhde ei ollut mainittava. Nämä ovat menneet kuudesta kohdasta rikki saumastaan ja timantteja on lähtenyt aika paljon. Selvästi vain edustushousut, eivät kestä todellaakaan lähes jokapäiväistä käyttöä.



Pikeur, ostin nämä muutama vuosi sitten facen kirppikseltä. Reidessä on yksi palkeenkieli neulottuna, sen rikoin kaura-astiaan osuessani.. Ihanat housut, jotka edelleen istuvat paremmin kuin uudet CRW:t ja käytänkin näitä niinä päivinä kun en ratsasta.
 


 
 
PFIFF, nämä on jo niin vanhat että lahkeet ylettyvät enään puoleen sääreen.. Kokopaikka on vähän nukkainen, mutta ei mistään rikki. Jos joku haluaa ostaa 10e niin myyn mielelläni ;)
 
 
Jacson wear, sain nämä tetin aikana myymälästä, kun olivat "vanhaa erää". Vähän löysät edestä eikä tule paljoa pidettyä.

John Field, vuoden vanhat kisahousuni. Malli taitaa olla lyhyt, sillä nämä ovat muuten todella hyvänkokoiset ja istuu hyvin. Oikealla oleva tasku on paras, sinne mahtuu kisamaksu tai kanttiiniraha ;)

Pikeur, Ilmajoella "Hallan tallilla" käytössä olevat mukavat ja vanhat housut.
 
TAKIT

Seuraavat kaksi eivät ole varsinaisia ratsastustakkeja, mutta ne jostain syystä päätyivät vakkaritakeikseni tallille. Jälkimmäiset kaksi ovat ratsastus/tallitakkeja, mutta eivät istu niin hyvin ja ovat olleet Ilmajoella.  Viimeinen fleece oli "sisäosana" sitä edeltävälle ruskealle, ja yhdessä ne olivat lämmin talvitakki. Mä vaan olen käyttänyt erikseen :D






 
ARKI 



KISA

Jacson, kisatakki. Takin sain äitin ystävän kautta alle kuukausi sitten.
JH Collection, sukat

 
KENGÄT
 
Hööks, jodhpurit, jotka ostin verkkokaupasta kesäkuussa. Nyt vasta yksi sauma alkanut repeytyä pieneltä alueelta, yllättävän kestävät siis, kun ovat olleet joka päiväisessä käytössä ihan tallihommissakin.
 

 
PFIFF, johdpurit. Maailman parhaimmat jalkaan, mutta sen verran vanhat ja rikki, etten näitä ole enää käyttänyt muuta kuin hätätapauksissa.
 
MUUT



 
Löytyykö teiltä samoja varusteita? :)


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Jännittäjän elämä

Jännitys ja pelko. Kädet tärisee, hengitys salpautuu, ei tiedä mitä tehdä?
 
Pelko ja jännitys. Minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia paljon, ja moni tuttuni varmasti sanoisi kysyessäni, että olisin melkein sairaalloinen jännittäjä. Vai miten on?
 
Olen kova stressaaja, myöskin perfektionisti. Näistä syystä luonnollisesti kova jännittämään, eikä siitä kovin usein ole ollut minulle hyötyä. Stressaan paljon koulusta ja kokeista, myöskin olen takertunut siihen mitä muut ajattelevat. Esimerkiksi jälkimmäiseen, mietin todella kauan laittaessani viestiä (en perheelleni, mutta muille) että tajuaako viestin saaja merkityksen oikein ja en kai kirjoittanut mitään väärää/tyhmää tms. En halua pyytää heti apua, ja jos en ymmärrä jotain turhaudun ennemmin kuin pyydän apua, toisaalta tietyissä tilanteissa olen kuitenkin älyttömän sinnikäs enkä anna helposti periksi.



Ensimmäisessä kuvassa jännitys on käsin kosketeltavaa, vuotiaalle Humpalle pallo on ihan ylitsepääsemätön asia ja ei ole muuta mahdollisuutta kuin perääntyä ja lähteä pakoon. Alemassa kuvassa pikkuinen varsa kerää voimansa ja uskaltaa töytäistä sitä. Haasteet on tehty voitettavaksi.

Tunne, kun selättää haasteen on hieno. Hevosharrastuksessa näitä on jokaisella ihmisellä enemmän tai vähemmän. Itselläni Zindin jännittyneisyys tarttuu minuun ja yhdessä jännitämme niin , että hajoilemme molemmat joka toinen sekunti. Kerroin silloin siitä tamman omistajalle Monnalle, joka ymmärsi minua täysin. Zindi on todella vaikea, haastava ja välillä inhottavakin "pöllöillessään". Alkuaikoina Monnakin pelkäsi tuota tammaa, ammattilaiset ovat sanoneet tuolloin hevosen vielä tappavan ratsastajansa. Monna teki valtavan työn, tuli tonttiin useamman kerran viikossa, he tekivät paljon maastakäsin. Hevonen alkoi muuttua, nyt minä olen sen selässä viikottain. Tamma rauhoittui ihan valtavan paljon, mutta nyt sen vaatimattomat temput verrattuna 5v takaperin ovat minulle haasteita, pelottavia sellaisia.

Sateenkaari on Rinan mielestä pelottava.

Joulukuussa vajottiin aika alas Zindin kanssa. Luottamusta toisiimme ei ollut enää, eikä tammalla ollut mukavaa ratsastaa. Ratsastin siis koko joulukuun molempia hevosia, Monnan ollessa sairaslomalla. Zindi keräsi virtaa, kun ei saanut tarpeellista "läpiratsastusta", ei päässyt hyppäämään eikä maastoon, joka pitää hermot edes aisoissa. Herkkä tamma oli jännittäjän liikutuksessa pelkästään pikkuisessa maneesissa koulua. Tuolloin tipuin, monet kerrat oli pelottavan lähellä.

Vähitellen olen saanut (viime viikolla) rohkeutta hippusen lisää. Yhden kerran C-pääty oli niin pelottava, että mentiin useamman kerran 180 astetta toiseen suuntaan hiipimisen jälkeen. En suuttunut hevoselle, jatkoimme käynnissä ympyrällä niin kauan, että pystyin mennä siitä ohi pitkin ohjin kehuen. Tuo kerta toi kyllä niin hyvän mielen.

Itsellä ennen myöskin esteiden noustessa meno meni ihan sähläykseksi ja arvelen sen takia jämähtäneeni kolmeksi vuodeksi Cavallossa 60cm. Eihän minulle tietenkään nostettu, koska jos joskus se onnenpäivä tuli, että yksittäinen oli isompi niin hyppy meni ihan huonosti katseeni lukittuessa vain yläpuomin katselemiseen. Ratsastuskoulun tuntien ollessa ajaltaan ja muutenkin rajallisia, en koskaan päässyt näyttämään taitojani, sillä muutama eka hyppy jännitti niin paljon. Nykyään se estekorkeus ei juurikaan häiritse minua, toki jos Rasselle vaikea pysty on kasikympissä yht'äkkiä niin tullaan pohjaan kun en osaa päättää mitä tekisin. Mutta silti olen pääsemässä korkeuden tuijottelemisesta eroon.

Ensimmäiset muurin hyppäämiset olivat minulle vaikeita. Esteen ollessa massiivinen ja kasikympissä jämähdin ja kokenutkin hevonen alkoi epäröidä.
Hevosurheilussa pelkääminen tuntuu olevan tabu, josta ei puhuta avoimesti vaan sitä murehditaan yksin onnettomuuteen asti. Sitä, joka kertoo pelostaan pidetään nynnynä. En ei saisi olla näin. Kertomalla rehellisesti pelostaan toiselle, se voidaan yhdessä ylittää pienin harppauksin.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Rasant sarjakuva&pikakuulumiset

Moi! Mulla oli tälläinen mietintätauko, sillä papan ollessa edelleen saikulla ja Zindi oli alkuviikon kokonaan vapaalla niin menin vasta perjantaina selkään. Rassen tilanne alkaa olla parempaan päin. Kavioista klinikalla oli löydetty aukaisemalla naulasta/vastaavasta tullut kolo, joka mäti aika pahasti. Hoidoksi saatiin jälleen haude ja antibiootit, tiedetään vihdoin mitä hoitaa! Meidän Salla Aarion kurssi jää nyt väliin kokonaan, niin kuin jäi Pikenkin valkat.. Mutta papan päästessä takaisin treeniin niin treenataan kovaa ja korkealta ;) Mulla on ollut älyttömän kova ikävä Rassella ratsastusta, toivottavasti päästäisiin jo ensiviikolla nostattelemaan kuntoa lähes kuukauden levon jälkeen..!

Eilinen kouluvalmennus peruuntui, sillä valmentaja ja valmennettava ovat kovin tapaturma-alttiita... Tänään kuitenkin menen kisahoitajaksi Sepille ja ratsastan Zindin puomeilla. Valmennuksen pitäisi olla  huomenna, mutta katsotaan :D
JEEEE! Vihdoin sä tulit hakee mut!
Zindi oottaa mua tuolla jo!

Ha....

lo..

OOOOO???!

Kaihosti katselen...

Last chance..

EI SITTEN
Lähen pois

Mee vaikka ottamaan joku kivempi heppa, mä en tuu

Jos mä kuitenkin olisin näääin söpönä <3

 

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Joskus on tehtävä päätöksiä

Viime tunti oli viimeinen tuntini vakkariratsastuskoululaisena. Tämä on pitkän mietinnän tulos, joka vain vahvistui kehittyessäni enemmän. En saa vain enää tarpeeksi irti ratsastuskoulusta. Syitä on monia, jotka olen ajatellut monesta näkökulmasta. Rasse ja sillä valmentautuminen ja kisaaminen, sekä siitä johtuva taloudellinen puoli. Käyn nyt viikottain Rassella estevalmennuksessa, joka viikko myöskin kouluvalmennuksessa, vuorotellen Rassella ja Zindillä. Zindillä pystyn kehittää itseäni ja Rassella meitä yhdessä kohti kisakenttiä. Ilman opetusta en siis jää-päinvastoin. Hevosiakin on erilaisia, Hiilestä Zindiin.

Minulle jää tuntikorttiin nyt kerta, ja käytän sen irtotunnilla joskus, esimerkiksi ennen tallin kisoja, jos osallistumiseni onnistuu enää. Leirille menen Hallalla ja se saattaa olla viimeinen kertani Cavallossa, kentietää. Ainahan on muistettava, että Rasse 19v voi hajota hetkellä millä hyvänsä(paranemaan päin tällä hetkellä!), toki silloin saan jatkaa varmasti Zindin kanssa, mutta jatkaisinko Cavallossa vai vuokraisinko jotain toista heppaa vai ratsastelisinko pelkästään Zindiä? Tuon päätöksen tekeminen ei toivottavasti tule tapahtumaan pitkään aikaan.
 
Sain hyvän pohjan ratsastukselle  ja kisaamiselle Cavallosta, Annika on ihan mahtava opettaja.  Nyt minun täytyy ajatella itseäni ja perhettäni on "järkeä" käydä enää tunneillakin, kun hevosia riittää yli aikarajan? Ja kisakentät kutsuvat.
 

Ensimmäisen kerran tunnilla ratsastuskoulussa olin elokuussa 2010, viimeisen kerran maaliskuussa 2015. Eli siis 56 kuukautta. Hui ei tunnu siltä!
 
Tästä lähdettiin (Cavallossa):
 
Tähän päästiin:

 


Olen kiitollinen ajasta ratsastuskoululaisena, kiitos Cavallo ja kaverit sieltä. Hymyssä suin sinne ensimmäistä kertaa menin, hymyssä syin sieltä lähdenkin :)
 
 








 
 
Ja se tärkein <3
 

 


Onko teillä ollut joskus sama tilanne?